Olen Anu Markoff, lapsiasioista kiinnostunut sairaanhoitaja ja yrittäjä. Työskentelen projektipäälikkönä Kempeleessä Parisuhteesta Perheeksi projektissa, mitä toteuttaa Lapsiperheiden etujärjestö ja rahoittajana on RAY. Projekti aloi 2006 syksyllä ja päättyy Joulukussa 2008. Minulla on myös oma yritys, Virna, jonka puitteissa tuotan peruskouluille Roolikartta koulun ja kodin yhteistyölle -nimeä kantavaa palvelua. Se kehitetty erityisesti koulun ja kodin väliseksi työvälineeksi, jonka avulla voidaan nostaa mm. vanhempainiltoihin tärkeitä asioita keskustelunaiheiksi.
Kanssani tälle sivustolle kutsuin kirjoittelemaan Pekka Silvenin. Hänen kanssaan olemme kehittäneet mm. tätä roolikartta palvelua. Alun perin sainkin työvälineet palveluun sekä yhteyden ZEF:iin häneltä ja se tuntui sopivan ajatuksiin sekä arvomaailmaani niin hyvin että nyttemmin, kun palvelua on tuotettu myös käytännössä, innostus tehdä tätä asiaa on ollut suuri. Pekka on myös Kriisiarvioinnin asiantuntija. Hän toteuttaa erityisesti peruskouluille suunniteltua kriisiarviointia.
Viime syksynä koulumaailmaa on järisyttivät Jokelan koulun tapahtumat. Olemme saaneet lukea näistä uutisointia vielä viime aikoinakin. Tapaus oli ennenkuulumaton täällä Suomessa ja se herätti useat tahot miettimään, mitä nyt voisi tehdä?
Viikonlopun IltaSanomista luin artikkelin, jossa puhuttiin lasten väkivallan lisääntyneen peruskouluissa. Ekaluokkalaisen kerrotaan purevan entistä enemmän opettajia ja kahakoita ja pelkotilanteita syntyy useammin kuin aikaisemmin. Artikkelin mukaan Jokelan tapahtumien myötä Opettajaliittoon on tullut paljon puhelinsoittoja ympäri maata opettajilta, jotka ovat kertoneet tämän tyylisistä tapahtumista. Vakavimpia on ollut muissakin kouluissa aseiden käsittelemiseen liittyvät tapaukset sekä opettajien uhkailmeiset. Väkivaltaisuuden ohella myös levottomuus ja ahdistuneisuus ovat nykypäivän lasten ja nuorten ongelmia. Ongelmia on muitakin, mutta nämä ovat olleet viime aikoina paljon esillä.
Mistä ihmeestä tällaiset ilmiöt johtuvat ja miten niitä voidaan korjata/ehkäistä?
Syytä on haettu kiireisestä elämäntyylistä, on puhuttu amerikkalaistumisesta, videopeleistä, televisiosta ja väkivallan ihannoimisesta. Aikaa perheen kesken on vähän ja resurssit tiukalla niin kotona, töissä kuin koulussakin. Kasvatusvastuuta on palloteltu milloin kodin milloin koulun välillä ja vanhemmuuskin tuntuu olevan hukassa. Puhutaan uusavuttomuudesta, uupumuksesta ja ongelmaperheistä. Paljon olisi parannettavaa, mutta mistä aloittaa ja miten tämä toivottomalta tuntuva ongelmavyyhti saadaan purettua?
Nyt on aika istahtaa hetkeksi aloilleen ja tuumata vähän. Uskon, että meillä suomalaisilla on kuitenkin kaikesta huolimatta vielä paljon hyvää perheissämme ja kouluissamme, mitä kannattaa vaalia ja tukea. Positiivisissa asioissa on voimavara vaativampinakin aikoina! Meillä on sisukkuutta ja peräänantamattomuutta jo esi-isiemme veren perintönä. Suomalaiset perinteet ovat yhteisöllisyydessä sekä talkoohengessä ja vaikka elämmekin maailmassa jossa yksilöllisyys on muotia, voimme silti nojata juurillemme tietyissä asioissa.
On aika avata keskustelu ja pohtia yhdessä, mitä asioita olisi tärkeintä tehdä ensiksi. On tärkeää kuulla myös lapsia ja heidän mielipiteitään. Kaikkea ei voi heti muuttaa ja resurssit on järkevää suunnata yhdessä tärkeinä pidettyihin asioihin. Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty. Kun sen vielä toteuttaa suomalaisella yhteishengellä ja peräänantamattomuudella, ei seurauksena voi olla muuta kuin hyvinvointia!
Toivon, että tämä blogi saa aikaan keskustelua lasten hyvinvoinnista, koulumaailmasta ja perheiden tukemisesta esimerkiksi edellä mainittujen asioiden puitteissa. Toivon myös lukijoilta paljon kommentteja ja kiitän kaikkia kävijöitä jo etukäteen!
