Siivetön lokin poika

Kirjoitan lapsille ja aikuisille satuja ja tämä minusta kosketti aika lähelle myös asioita, jotka liittyvät aiheisiin, joista kirjoitan täällä. Niinpä saattekin tänään sadun! =)

“Olipa kerran lokkiperhe joka asusti meren rannalla. Lokit elivät onnellisina ja ne lentelivät myrskyn seassa ja rakastivat suolan tuoksuista meri-ilmaa. Lokkien pääruokaa oli kalastajilta varastetut kalat ja ne nauttivat syöksyilystä veneiden ympärillä, kun merimiehet palasivat kaukaisilta retkiltään kotisatamaan. Joka kevät lokkiperheeseen kuoriutui uusia poikasia ja joka kesä poikaset opettelivat näitä pitkiä perinteitä, joita lokkiperheellä oli.

Eräänä keväänä siten perheeseen syntyi siivetön lokin poika. Se oli muutenkin melkoinen rääpäle, aivan harmaa ja sulat pörrössä ja kovin heikko. Äitilokki mietti monta unetonta yötä, heittäisikö lokin rääpäleen yli pesän laidan. Se ei kestäisi ulkona pesästään kovinkaan pitkään ja jos ei kylmä ja nälkä sitä korjaisi niin viimeistään rannalla kuljeskelevat pedot sen nappaisivat. Mutta äidin sydän oli liian lämmin ja sen sisin tunsi liikaa halua huolehtia pienestä siivettömästä pojastaan, joten äiti ei hennonnut muuta, kuin antaa paljon rakkautta ja kantaa huolta kahta huolellisemmin heiveröisestä jälkikasvustaan.

Kesän mittaan lokkipoika varttui ja tuli yhä voimakkaammaksi. Se oli onnellinen ja iloinen lintu ja sen sisarukset rakastivat sitä suuresti. Lokki oli aivan kuten toisetkin, paitsi silloin, kun muut opettelivat lentämään. Silloin rampa lokkiparka joutui kyhjöttämään pesässään odottelemassa muiden paluuta seikkailuistaan. Noina aikoina äitilokki oli kovin huolissaan siivettömästä lokista, mutta silti jaksoi kannustaa myös rampaa poikaansa. Pojasta huolehtiminen oli muutoinkin kovin raskasta. Muut lokit osasivat jo hankkia ruokansa miltei itse lentelemällä kalastajien veneiden yllä, mutta tälle yhdelle kaikki täytyi kantaa pesään.

Sitten tuli aika, jolloin lokkien oli määrä muuttaa pois kotipesästä. Muut lokit lensivät vahvoilla siiven iskuilla taivaan tuuliin, kun taas siivetön lokinpoika kapusi pitkän ja vaivalloisen matkan alas pesäpuusta ja lähti kävellä tepsuttamaan pitkin maan pintaa. Kaikki lokit suuntasivat matkansa kohti kalastajien aluksia, sillä siellä oli myös kalaa.

Siivetön lokki kävellä tepsutti kohti meren suolaista tuoksua. Se ei kykenisi milloinkaan lentämään myrskyn halki taikka leijailemaan tuulen vietävänä, mutta se tunsi, että rannassa oli myös sille jotain. Se ei osannut pelätä petoja, ei liioin tiennyt mitä odottaa sillä kotipesästä ei näkynyt aivan merelle saakka.

Viimein lokin poika pääsikin perille ja näki suuren valkean laivan ja sen miehistön. Se tunsi kovaa vetoa laivaa kohtaan, aivan kuin joku olisi kutsunut sitä kohti. Se katseli ihmeissään suuta laivaa ja mastoja jotka heiluivat kesäisessä tuulessa. Se ei ollut milloinkaan nähnyt mitään niin suurta ja kaunista ja villi kaipaus nousi sen sisimmästä. Kuin varkain se lähestyi laivaa, se nousi laivan laskuportaillekin ja kurkotti kaulaansa nähdäkseen paremmin kannelle…

Merimiehet hämmästyivät siivetöntä lokkia ja ajattelivat sen tuovan onnea laivaan. Merimiehet kun ovat monesti hyvin taikauskoisia. He päättivät ottaa lokinpojan elätikseen. Laivassa oli todella kiltti kapteeni joka nosti lokin laivan kannelle. Se sai ison kasan kalaa ja mukavan paikan tähystyskannelta. Se ottettiin heti mukaan miehistöön ja siitä päivästä lähtien se sai halkoa nokallaan merituulia laivan keulassa laivan kiitäessä tyrskyjen halki ja se sai syödä niin paljon kalaa, kuin ikinä jaksoi.

Lokki opetteli tähystelemään omalta paikaltaan taivaan rantaan. Se istui kopissaan ja huuteli kimeitä huutoja miehistölle. Siivetön lokki olikin hyvin tarkkanäköinen ja se ohjasi miehistöt monista karikoista turvallisille vesille.

Monessa satamassa ihmeteltiin laivan erikoisen hyvää tuuria erillaisissa keleissä ja silloin miehistö näytti ihmisille siivetöntä lokkia, joka istui tavallisella paikallaan tähystyskannella. Ihmiset ihastelivat sitä ja kaikki, jotka sen näkivät uskoivat sen olevan jollain lailla aivan erityinen.

Siivetön lokki oli kaikesta kovin mielissään. Se näki elämää enemmän kuin lokit yleensä näkevät. Mutta vaikka he matkasivat maailmalla ja kaikki oli kovin suurta ja kaunista, seilasi valkoinen laiva kotisatamaan aina välillä. Ja siivetön lokki kapusi aina kotipesäänsä ja kertoili sisarilleen ja äidilleen ja isälleen hurjia seikkailutarinoita ja asioita kaukaisista satamista joissa se oli käynyt.

Äiti-lokki oli kovin ylpeä pojastaan ja kiitollinen siitä, että oli jaksanut vaikeiden aikojen ylitse silloin, kun poikanen oli vielä sangen rääpäle ja lähes elinkelvoton. Eipä hän silloin ollut osannut aavistaakaan, että juuri siivetön lintu kaikista muista olisi se, joka pääsisi maailmassa kaikista pisimmälle.”

*Anu*

Muutosvastarintaa

Radiossa puhuttiin tänään muutoksen tekemistä. Aiheena oli ilmaston muutoksen ehkäisemisen kampanja. Muutosjohtajuutta sanotaan kovaksi lajiksi. Miten viedä henkilöstö tai vaikkapa oma perhe läpi murrosvaiheesta, ottaa vastaan kaikki muutosvastarinta, sekamelska ja lopulta juurruttaa uudet käytännöt arkeen? Monesti muutokset aiheuttavat pelkoa ja vastenmielisyyden tunteita itse kenessäkin, vaikka olisi kyse pelkästään omasta itsen johtajuudesta.

Uuden asian käytäntöön juurtumisessa menee jonkun viisaan mukaan puoli vuotta. Alkuun on monesti hankalaa ja itse uusia asioita käyttöön ottaessani olen kohdannut vaikeuksia ja epämiellyttäviä tunteita. ”Kukaan ei ole seppä syntyissään”, sanotaan ja kaikki uusi on opeteltava ensin, ennen kuin voi sanoa hallitsevansa asiaa.

Oman kokemukseni kautta voin kertoa, että kannattaa uskoa kokeneisiin suosittelijoihin uusien asioiden suhteen. Jos asian pioneereilta kuuluu paljon positiivista palautetta, kannattaa vain sinnikkäästi jatkaa uuden asian käyttöön ottoa, vaikka välillä tuntuisikin raskaalta ja kömpelöltä. Pikkuhiljaa, ajan kanssa asiat todella alkavat luistaa ja vähän ajan päästä ei enää edes muista, kuinka alussa oli hankalaa. Muutos johtamisesta sain kerran hyvän ohjeen kokeneelta henkilöltä: ”Silloin kun näyttää, että ollaan karikoilla, kannattaa vaan jatkaa eteenpäin vaikka tuntuisi, ettei tietä löydy. Jonain päivänä sitten vain huomaa olevansa väljemmillä vesillä ja karikot on jääneet taakse.” Muutoksen johtajana ei varmaankaan kannata odottaa kiitosta murrosvaiheessa, mutta jos visiot ovat selkeät ja jaksaa vain mennä uutta kohti, löytyy lopulta tyytyväinen yleisökin.

Muutokseen ja sen hyväksymiseen kuuluu tietysti se osa, mitä emme etukäteen voi ennustaa. Lähtiessä uuteen prosessiin, ei voi tarkasti ennakoida, mitä kaikkea uutta eteen tuleekaan. Jonkin verran voi suunnitella ja katsella muiden mallia, mutta loppujen lopuksi jokainen yhteisö on ainutlaatuinen ja sen oppimisprosessi muutoksessa ennen kokematon. Muutos on antoisaa aikaa ja suurta seikkailua, koskaan ei tiedä, millaisia kokemuksia ja oppeja lopulta repussa on.

Mikä sai minut pohtimaan muutosjohtajuutta? Esimerkki löytyy tietysti omasta elämästä. Vanhempi poikani on ehtinyt jo neljännelle luokalle, asumme meren rannalla ja uimataito on todella hyväksi täällä. Poika vain ei ole halunnut oppia uimaan ja ahdistus oli viimeviikolla suuri, kun piti koulun kanssa lähteä halliin. Jopa niin suuri, että Jimi pyysi minulta lappua kouluun jottei tarvitsisi osallistua.

Päätin olla tiukkana, sillä tiesin ja näin, että uimataidon opittuaan poika suhtautuu veteen aivan uudesta näkökulmasta. Sanoinkin sen hänelle, mutta muutoksen edessä oleva poika ei osannut sisäistää asiaa. Tänään sitten sain mummolasta puhelun, poika kertoo menevänsä uimaan mummon kanssa. Ääni on iloinen, hän on oppinut uimaan sekä perinteistä rintaa että vähän paremmin selkää. Pikkuvanhasti hän toteaa ”siellä hallissa on niin laadukas opetus…”

Puhelu loppuu siihen, että yhdessä pohdimme muutosprosessia. Kysyn pojalta, muistaako hän edellisen viikon sanani. Muistihan poika. Jälleen kerran hän myöntää, että tiesin asian ja että oli hyvä etten antanut periksi silloin kun hänellä itsellään usko loppui kesken.

Voin vaan todeta muutosjohtajuuden olevan kova laji niin pienessä perheessä kuin isossa organisaatiossakin. Äiti ja isä tarvitsevat monenlaisia eväitä luoviakseen lapset aikuisiksi läpi monen uuden kehittymisen haasteen. Aina on helpompaa, jos voi tehdä yhteistyötä. Oman perheen sisällä, lähimpien sukulaisten kanssa tai vaikka koulussa. Moni muutosjohtaja on ollut alkuun arvosteltu, mutta pidemmän ajan kuluessa arvostus nousee. Näin käy myös perheessä. Vanhempia arvostellaan varsinkin murrosikäisten taholta, mutta kun vuoden vierivät tulevat äidin ja isän hyvät neuvot yhä arvokkaammiksi sittenkin.

Aina onneksi muutoksen tulokset eivät odota elinikää, niitä voi nähdä jo pienissä tapahtumissa. Tulosten näkeminen auttaa johtajaa eteenpäin ja se auttaa myös yhteisöjä jaksamaan epävarmoina opettelun aikoina. Jokaisen organisaation ja ryhmän on kehityttävä, paikalleen ei voi jäädä polkemaan jos tahtoo pysyä ”hengissä”. Loppujen lopuksi muutos on hyvä asia ja sen läpikäyminen voi opettaa myös prosessissa olijoille itsestään ja tovereistaan uusia asioita. Kannustan kaikkia yhteistyöhön ja muutosjohtajuuteen. Jos ei muuten, niin itsestä on hyvä aloittaa! =)

*Anu*