Muutosvastarintaa

Radiossa puhuttiin tänään muutoksen tekemistä. Aiheena oli ilmaston muutoksen ehkäisemisen kampanja. Muutosjohtajuutta sanotaan kovaksi lajiksi. Miten viedä henkilöstö tai vaikkapa oma perhe läpi murrosvaiheesta, ottaa vastaan kaikki muutosvastarinta, sekamelska ja lopulta juurruttaa uudet käytännöt arkeen? Monesti muutokset aiheuttavat pelkoa ja vastenmielisyyden tunteita itse kenessäkin, vaikka olisi kyse pelkästään omasta itsen johtajuudesta.

Uuden asian käytäntöön juurtumisessa menee jonkun viisaan mukaan puoli vuotta. Alkuun on monesti hankalaa ja itse uusia asioita käyttöön ottaessani olen kohdannut vaikeuksia ja epämiellyttäviä tunteita. ”Kukaan ei ole seppä syntyissään”, sanotaan ja kaikki uusi on opeteltava ensin, ennen kuin voi sanoa hallitsevansa asiaa.

Oman kokemukseni kautta voin kertoa, että kannattaa uskoa kokeneisiin suosittelijoihin uusien asioiden suhteen. Jos asian pioneereilta kuuluu paljon positiivista palautetta, kannattaa vain sinnikkäästi jatkaa uuden asian käyttöön ottoa, vaikka välillä tuntuisikin raskaalta ja kömpelöltä. Pikkuhiljaa, ajan kanssa asiat todella alkavat luistaa ja vähän ajan päästä ei enää edes muista, kuinka alussa oli hankalaa. Muutos johtamisesta sain kerran hyvän ohjeen kokeneelta henkilöltä: ”Silloin kun näyttää, että ollaan karikoilla, kannattaa vaan jatkaa eteenpäin vaikka tuntuisi, ettei tietä löydy. Jonain päivänä sitten vain huomaa olevansa väljemmillä vesillä ja karikot on jääneet taakse.” Muutoksen johtajana ei varmaankaan kannata odottaa kiitosta murrosvaiheessa, mutta jos visiot ovat selkeät ja jaksaa vain mennä uutta kohti, löytyy lopulta tyytyväinen yleisökin.

Muutokseen ja sen hyväksymiseen kuuluu tietysti se osa, mitä emme etukäteen voi ennustaa. Lähtiessä uuteen prosessiin, ei voi tarkasti ennakoida, mitä kaikkea uutta eteen tuleekaan. Jonkin verran voi suunnitella ja katsella muiden mallia, mutta loppujen lopuksi jokainen yhteisö on ainutlaatuinen ja sen oppimisprosessi muutoksessa ennen kokematon. Muutos on antoisaa aikaa ja suurta seikkailua, koskaan ei tiedä, millaisia kokemuksia ja oppeja lopulta repussa on.

Mikä sai minut pohtimaan muutosjohtajuutta? Esimerkki löytyy tietysti omasta elämästä. Vanhempi poikani on ehtinyt jo neljännelle luokalle, asumme meren rannalla ja uimataito on todella hyväksi täällä. Poika vain ei ole halunnut oppia uimaan ja ahdistus oli viimeviikolla suuri, kun piti koulun kanssa lähteä halliin. Jopa niin suuri, että Jimi pyysi minulta lappua kouluun jottei tarvitsisi osallistua.

Päätin olla tiukkana, sillä tiesin ja näin, että uimataidon opittuaan poika suhtautuu veteen aivan uudesta näkökulmasta. Sanoinkin sen hänelle, mutta muutoksen edessä oleva poika ei osannut sisäistää asiaa. Tänään sitten sain mummolasta puhelun, poika kertoo menevänsä uimaan mummon kanssa. Ääni on iloinen, hän on oppinut uimaan sekä perinteistä rintaa että vähän paremmin selkää. Pikkuvanhasti hän toteaa ”siellä hallissa on niin laadukas opetus…”

Puhelu loppuu siihen, että yhdessä pohdimme muutosprosessia. Kysyn pojalta, muistaako hän edellisen viikon sanani. Muistihan poika. Jälleen kerran hän myöntää, että tiesin asian ja että oli hyvä etten antanut periksi silloin kun hänellä itsellään usko loppui kesken.

Voin vaan todeta muutosjohtajuuden olevan kova laji niin pienessä perheessä kuin isossa organisaatiossakin. Äiti ja isä tarvitsevat monenlaisia eväitä luoviakseen lapset aikuisiksi läpi monen uuden kehittymisen haasteen. Aina on helpompaa, jos voi tehdä yhteistyötä. Oman perheen sisällä, lähimpien sukulaisten kanssa tai vaikka koulussa. Moni muutosjohtaja on ollut alkuun arvosteltu, mutta pidemmän ajan kuluessa arvostus nousee. Näin käy myös perheessä. Vanhempia arvostellaan varsinkin murrosikäisten taholta, mutta kun vuoden vierivät tulevat äidin ja isän hyvät neuvot yhä arvokkaammiksi sittenkin.

Aina onneksi muutoksen tulokset eivät odota elinikää, niitä voi nähdä jo pienissä tapahtumissa. Tulosten näkeminen auttaa johtajaa eteenpäin ja se auttaa myös yhteisöjä jaksamaan epävarmoina opettelun aikoina. Jokaisen organisaation ja ryhmän on kehityttävä, paikalleen ei voi jäädä polkemaan jos tahtoo pysyä ”hengissä”. Loppujen lopuksi muutos on hyvä asia ja sen läpikäyminen voi opettaa myös prosessissa olijoille itsestään ja tovereistaan uusia asioita. Kannustan kaikkia yhteistyöhön ja muutosjohtajuuteen. Jos ei muuten, niin itsestä on hyvä aloittaa! =)

*Anu*

Blogin avaus

Olen Anu Markoff, lapsiasioista kiinnostunut sairaanhoitaja ja yrittäjä. Työskentelen projektipäälikkönä Kempeleessä Parisuhteesta Perheeksi projektissa, mitä toteuttaa Lapsiperheiden etujärjestö ja rahoittajana on RAY. Projekti aloi 2006 syksyllä ja päättyy Joulukussa 2008. Minulla on myös oma yritys, Virna, jonka puitteissa tuotan peruskouluille Roolikartta koulun ja kodin yhteistyölle -nimeä kantavaa palvelua. Se kehitetty erityisesti koulun ja kodin väliseksi työvälineeksi, jonka avulla voidaan nostaa mm. vanhempainiltoihin tärkeitä asioita keskustelunaiheiksi.

Kanssani tälle sivustolle kutsuin kirjoittelemaan Pekka Silvenin. Hänen kanssaan olemme kehittäneet mm. tätä roolikartta palvelua. Alun perin sainkin työvälineet palveluun sekä yhteyden ZEF:iin häneltä ja se tuntui sopivan ajatuksiin sekä arvomaailmaani niin hyvin että nyttemmin, kun palvelua on tuotettu myös käytännössä, innostus tehdä tätä asiaa on ollut suuri. Pekka on myös Kriisiarvioinnin asiantuntija. Hän toteuttaa erityisesti peruskouluille suunniteltua kriisiarviointia.

Viime syksynä koulumaailmaa on järisyttivät Jokelan koulun tapahtumat. Olemme saaneet lukea näistä uutisointia vielä viime aikoinakin. Tapaus oli ennenkuulumaton täällä Suomessa ja se herätti useat tahot miettimään, mitä nyt voisi tehdä?

Viikonlopun IltaSanomista luin artikkelin, jossa puhuttiin lasten väkivallan lisääntyneen peruskouluissa. Ekaluokkalaisen kerrotaan purevan entistä enemmän opettajia ja kahakoita ja pelkotilanteita syntyy useammin kuin aikaisemmin. Artikkelin mukaan Jokelan tapahtumien myötä Opettajaliittoon on tullut paljon puhelinsoittoja ympäri maata opettajilta, jotka ovat kertoneet tämän tyylisistä tapahtumista. Vakavimpia on ollut muissakin kouluissa aseiden käsittelemiseen liittyvät tapaukset sekä opettajien uhkailmeiset. Väkivaltaisuuden ohella myös levottomuus ja ahdistuneisuus ovat nykypäivän lasten ja nuorten ongelmia. Ongelmia on muitakin, mutta nämä ovat olleet viime aikoina paljon esillä.

Mistä ihmeestä tällaiset ilmiöt johtuvat ja miten niitä voidaan korjata/ehkäistä?

Syytä on haettu kiireisestä elämäntyylistä, on puhuttu amerikkalaistumisesta, videopeleistä, televisiosta ja väkivallan ihannoimisesta. Aikaa perheen kesken on vähän ja resurssit tiukalla niin kotona, töissä kuin koulussakin. Kasvatusvastuuta on palloteltu milloin kodin milloin koulun välillä ja vanhemmuuskin tuntuu olevan hukassa. Puhutaan uusavuttomuudesta, uupumuksesta ja ongelmaperheistä. Paljon olisi parannettavaa, mutta mistä aloittaa ja miten tämä toivottomalta tuntuva ongelmavyyhti saadaan purettua?

Nyt on aika istahtaa hetkeksi aloilleen ja tuumata vähän. Uskon, että meillä suomalaisilla on kuitenkin kaikesta huolimatta vielä paljon hyvää perheissämme ja kouluissamme, mitä kannattaa vaalia ja tukea. Positiivisissa asioissa on voimavara vaativampinakin aikoina! Meillä on sisukkuutta ja peräänantamattomuutta jo esi-isiemme veren perintönä. Suomalaiset perinteet ovat yhteisöllisyydessä sekä talkoohengessä ja vaikka elämmekin maailmassa jossa yksilöllisyys on muotia, voimme silti nojata juurillemme tietyissä asioissa.

On aika avata keskustelu ja pohtia yhdessä, mitä asioita olisi tärkeintä tehdä ensiksi. On tärkeää kuulla myös lapsia ja heidän mielipiteitään. Kaikkea ei voi heti muuttaa ja resurssit on järkevää suunnata yhdessä tärkeinä pidettyihin asioihin. Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty. Kun sen vielä toteuttaa suomalaisella yhteishengellä ja peräänantamattomuudella, ei seurauksena voi olla muuta kuin hyvinvointia!

Toivon, että tämä blogi saa aikaan keskustelua lasten hyvinvoinnista, koulumaailmasta ja perheiden tukemisesta esimerkiksi edellä mainittujen asioiden puitteissa. Toivon myös lukijoilta paljon kommentteja ja kiitän kaikkia kävijöitä jo etukäteen!